Kerran Helsingissä yksin kuljin aamuyöllä pitkin katuja ja mietin eloani
Mietin miksi mieli kaataa aina likasangon niskaansa ja nautiskelee kylvystänsä
Pääpostin luona kuulen tutun äänen mutten näe ketään muuta kuin sen ratsastajan
Astun lähemmäksi, kuuntelen, hevonen on lämmin kivi hengittää
Silloin kun kuu on stadionin tornin kohdalla, Marskilta pääsee karmea kirous
Jo koittaa hulluus, mietin lähdenkö kotiin kun kivinen marsalkka huutaa ääni väristen
kertosäe:
Teen tämän nyt selväksi, rakastan teitä kaikkia, piste.
Ratsastamme halki Töölön, kohti meren rantaa puistoon, jossa tutut metalliset kasvot
Saavat punertavan värin, Sibbe nostaa taskumatin huulilleen ja hymyilee kuin lapsi
Loistaa täysikuu, me kolme kaverusta viritämme laulun elämälle kiitos
Urkupillit kaadetaan, kiviruumiit maahan kaivetaan
Silloin kun kuu, on piilossa pilven takana me lennämme hilpeinä Havis Amandan luo
Joka taipuu lauluun, hylkeet sylkevät kuohuviiniä, väristen laulamme Valse Tristen
kertosäe
Silloin kun kuu, on täytenä kolmen sepän päällä, orgiat jyskää siellä ja täällä
Haihtuu kaipuu, seppä vainaalta vasaran lainaan, taomme rytmiä luut kalisten
kertosäe
Piste.
Piste. |